Lahjakkaat ovat keskenään yhtä erilaisia kuin muutkin lapset. Suurin osa heistä pärjää koulussa, kaveriporukoissa ja muutenkin elämässä hyvin, mutta osa kaipaa lisäapua menestyäkseen. Lahjakkuus ei siis koskaan ole ongelma tai huono asia, mutta toisinaan se asettaa ympäristölleen uusia haasteita. Opetushenkilökunnan näkökulmasta lahjakkaat lapset tulisi nähdä erityisoppijoina, joilla lukemaan ja laskemaan oppimisen sijaan haasteena on motivaation säilyttäminen sekä ponnistelemaan ja oppimaan oppiminen.

Kun suuressa luokassa on paljon erilaisia ja kyvyiltään eritasoisia oppilaita, on opettajalle haastavaa huomioida jokainen oppilas yksilönä. Tällaisessa tilanteessa huomio kiinnittyy yleisimmin niihin yksilöihin, jotka tarvitsevat eniten apua oppimiseen ja ryhmässä toimimiseen.

Monet lahjakkaat oppilaat ovat opettajan kannalta helppoja oppilaita, sillä he eivät vaadi apua oppimiseen ja saattavat jopa auttaa luokkatovereitaan koulutyössä. Lahjakkaista lapsista puhuttaessa haluamme nostaa esiin vaihtoehdon, että luokassa häiritsevästi käyttäytyvä ja opettajan voimavaroja kuluttava lapsi tai nuori saattaa olla turhautunut tai tylsistynyt. Onneksi tällaisissa tapauksissa ratkaisu pulmaan saattaa olla yksinkertainen: korkean oppimispotentiaalin omaavan lapsen tai nuoren huomioiminen tavalla, joka ottaa huomioon hänen tarpeensa. Parhaassa tapauksessa jo pienin muutoksin tilanne saattaa rauhoittua merkittävästi, opettajan työ helpottuu ja aikaa vapautuu hankalan oppilaan kaitsemisesta varsinaiseen opetustyöhön. Lahjakkaan lapsen huomioiminen voi siis helpottaa työtaakkaa, ei lisätä sitä. Ensisijainen keino lahjakkaiden huomioimisessa opetustyössä on eriyttäminen. Se tapahtuu hieman eri tavoin oppiaineesta ja mahdollisuuksista riippuen.

Lahjakkaan oppijan tunnistaminen ei aina ole edes opettajalle helppoa, sillä lahjakkuus saattaa syystä tai toisesta olla piilossa tai ilmetä yllättävilläkin tavoilla. Koulussa tyypillisesti arvostettuja ominaisuuksia ja käytösmalleja ovat tunnollinen opiskelu ja läksyjen tekeminen, aktiivisuus tunnilla ja viittaaminen sekä tottelevainen ja rauhallinen, muita häiritsemätön käytös. Nämä ominaisuudet ovatkin koulutyön sujuvuuden kannalta erittäin positiivisia, mutta eivät aina korreloi lahjakkuden tai korkean potentiaalin kanssa. Toisinaan lahjakkaat lapset kokevat koulutyön ja läksyt niin helpoiksi, että eivät koe niitä mielekkäänä. Viittaaminen tuntuu heistä hassulta, kun vastaus on niin ”itsestäänselvä”. Tunnilla omien puuhastelu ja höpöttely ei heistä ole ongelma, koska opiskeltavat asiat ovat jo valmiiksi tuttuja. Tämä voi aiheuttaa harmia ja stressiä ympäristölle, ja lapsi itse jää todennäköisesti vaille ainakin yhtä peruskouluiässä opittavaa koko elämän ajan tärkeää taitoa: työn tekemisen rutiinia.

Lapset voivat käyttäytyä aivan eri tavoilla kotona kuin koulussa, mistä johtuen opettajalla ja vanhemmilla voi olla erilainen käsitys lapsen lahjakkuudesta. Lapsi voi kotona valitella koulun helppoutta ja tylsyyttä, mutta opettajan silmin menestyä koulussa keskimääräistä heikommin. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että lapsi tai nuori onkin lahjakas, mutta ei ole oppinut koulutyöhön ja onnistumisiin vaadittavaa taitoa, eli työn tekemisen rutiinia. Hän voi olla koulussa tylsistynyt ja kokea kaiken liian helpoksi, mutta ei ymmärrä miten toimia, jotta hänen osaamisensa huomattaisiin ja voitaisiin siten huomioida. Myös koulutyö on taito, joka jokaisen pitää oppia. Yhteistyö kodin ja koulun välillä on paras tapa edistää myös lapsen asiaa. Yleensä vanhemmat ovat iloisia ja ylpeitä kuullessaan, että opettaja uskoo heidän lapsensa olevan lahjakas, vaikka lahjakkuus ehkä toistaiseksi ilmenisikin epätoivotulla tavalla. Parhaassa tapauksessa lapsen vanhemmat voivat paneutua aiheeseen paremmin ja auttaa lasta kohti oikeaa polkua, helpottaen myös koulutyötä.

Suomen perusopetuslakiin on kirjattu ns. kolmiportainen tuki, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus saada varhaista ja ennaltaehkäisevää, kasvun ja oppimisen sekä perusopetuksessa oppimisen ja koulunkäynnin kannalta hyödyllistä tukea. Tuen on oltava laadultaan ja määrältään lapsen kehitystason sekä yksilöllisten tarpeiden mukaista. Kolmiportaisessa mallissa tuen muodot jaetaan yleiseen tukeen, tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen. Yleinen tuki voi olla esim. koulussa järjestettävää tukiopetusta. Tehostetussa tuessa arvioidaan tilannetta tarkemmin ja tehdään henkilökohtainen pedagoginen arvio. Erityinen tuki on radikaalein keino, jota ennen asiantuntijat ovat kokoontuneet pohtimaan sen tarpeellisuutta. Erityinen tuki mahdollistaa oppilaan siirtämisen esimerkiksi eri ryhmään ja jopa eri kouluun ja hänelle saatetaan palkata avustaja.

Perinteisesti kolmiportaisen tuen malli on tulkittu siten, että erityisopetuksessa keskitytään ennen kaikkea heikkoihin yksilöihin ja heidän tarpeisiinsa, mikä lieneekin perusteltua yhteiskuntaan sosiaalistamisen näkökulmasta. Laki voidaan kuitenkin tulkita myös siten, että myös edistyneillä oppilailla on oikeus saada omaa tasoaan vastaavaa tukea – esimerkiksi tavallisesta opetusohjelmasta poikkeavaa, haastavampaa tai syventävää opetusta. (Opetushallitus, lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus.)