Onnellinen elämä

Jokainen vanhempi haluaa tarjota jälkikasvulleen mahdollisimman onnellisen ja hyvällä tavalla ”tavallisen” elämän. Osa lahjakkaista lapsista ja nuorista ei tarvitse erityistä tukea elääkseen onnellista elämää, mutta osalle edistyneisyys ikätovereihin verrattuna saattaa olla sosiaalinen taakka. Halu oppia ja hyvät tulokset eivät ole arvostettuja ominaisuuksia kaikissa yhteisöissä, ja ympäristö saattaa vierastaa tällaisia piirteitä.

Lahjakkaalle lapselle on usein myös tyypillistä, että hänen verbaalinen ilmaisunsa, huumorintajunsa ja kiinnostuksenkohteensa tuntuvat ikätovereista vierailta, ja siksi kaveriporukan löytäminen on tavallista haastavampaa. Joskus lahjakkaan lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen on jäänyt muuta kehitystä heikommalle tasolle, ja tällöin lapsi tarvitsee erityistä tukea ja huomiota. Lahjakkuudella ja koulukiusatuksi tulemisella on myös todettu selvä yhteys (The Washington Post 2006). Lapselle, myös lahjakkaalle, on kuitenkin tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon ja olevansa ”normaali”. Jos lapsi kokee, etteivät hänen ikätoverinsa ymmärrä häntä tai pitävät häntä liian outona, on hänelle yleensä helpotus löytää omaa kehitystasoa vastaavaa ja samankaltaisista asioista kiinnostunutta seuraa esimerkiksi koulun ulkopuolisista harrasteryhmistä.

Vaikka lahjakas lapsi saatta kohdata arjessaan omanlaisiaan ongelmia, lahjakkuus tai älykkyys kuitenkaan ole huono asia. Se on erinomaisen positiivinen ominaisuus, joka mahdollistaa yhä uusia hyviä asioita, mutta koska ympäristöt tyypillisesti suunnitellaan keskitason mukaan, saattaa yhteentörmäyksiä ilmetä.

Opetustyön helpottaminen

Tukemalla lahjakasta koulu, opettaja tai muu opetushenkilökunnan jäsen voi helpottaa työtänsä ja vapauttaa aikaa ja energiaa muuhun. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa lahjakkaan oppilaan huomioimista niin, että hän kokee tulleensa kuulluksi ja saa kykyihinsä sopivaa haastetta.

Ehkä yleisin vasta-argumentti lahjakkaiden tukemiselle on, että koska lahjakkaat ovat jo lähtökohtaisesti paremmassa asemassa kuin esimerkiksi hitaat oppijat, eivät he tarvitse – tai ehkä jopa ansaitse – ylimääräistä tukea. Tämä olettamus varmasti pitääkin paikkansa osan lahjakkaista kohdalla, mutta erityisesti hyvin nuorista lapsista puhuttaessa on syytä muistaa, että kognitiivisilta kyvyiltään edistynyt lapsi ei välttämättä ole ikätovereitaan pidemmällä esimerkiksi sosiaalisten taitojen tai itsesäätelyn kehityksessä. Hän tarvitsee siinä samanlaista ohjausta ja suunnannäyttöä kuin muutkin lapset.

Lahjakas lapsi ei välttämättä pysty käsittelemään tylsistymisen tai turhautumisen tunteita hyvin, ja siksi hän voi esimerkiksi olla häiriöksi verkkaisesti etenevällä oppitunnilla. Ongelman pitkittyessä lapsi voi jopa menettää kiinnostuksensa oppimista ja koulua kohtaan kokonaan, ellei hän saa aikuisen tukemana etsiä ja valita itselleen sopivaa työtapaa ja –tahtia.

Yhteinen etu

Mielestämme lahjakkaita tukemalla yhteiskunta hyötyy monin tavoin. Huomioimalla lahjakkaiden tarpeet voidaan välttää mahdollisia yksilötason tragedioita kuten yksinäisyyttä tai alisuoriutumista ja parantaa ilmapiiriä ja tuloksia myös kokonaisissa oppilasryhmissä. Jo nämä seikat ovat yhteiskunnan kannalta edullisia, mitattiin sitten taloudellisia tai sosiaalisia tekijöitä. Voi myös olettaa, että lahjakkuuksia tukemalla kannustetaan yksilöitä pyrkimään kohti merkittäviä ammattiuria tai esimerkiksi tutkimustuloksia ja innovaatioita. Yhteiskunnan uudistumisen ja kehityksen kannalta olisikin tärkeää panostaa ”tuleviin huippuosaajiin”, joita osa lahjakkaista lapsista mahdollisesti on.

Jokainen lahjakas lapsi ei kuitenkaan kasva ja kehity neroksi tai erityisosaajaksi, joten lahjakkaiden tukemiseen käytettyjä resursseja ei tulisi nähdä pelkkään taloudelliseen hyötyyn tähtäävänä sijoituksena. Sen sijaan lahjakkaan lapsen tukeminen on monella tavalla yksilöä, perhettä ja kouluyhteisöä, mahdollisesti myös yhteiskuntaa laajemminkin hyödyttävää toimintaa. Tarkoituksena ei ole laittaa yksilöitä ”paremmuusjärjestykseen”, lisätä kustannuksia tai lisätä opetushenkilökunnan työtaakkaa, vaan päinvastoin antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle tasavertaiset mahdollisuudet ja vapauttaa resursseja.