2e – kahdella tavalla erikoislaatuinen

Termi 2e eli twice exceptional kuvaa lapsia, joilla on korkean oppimispotentiaalin lisäksi jokin oppimista tai oppimisympäristöön sopeutumista haittaava ominaisuus. Lahjakkaista lapsista juuri 2e-lapset tarvitsevat eniten tukea.

2e–lapset ovat tyypillisesti siis lahjakkaita yksilöitä, joilla on diagnoosi esimerkiksi autismista, ADHD:stä, pakko-oireista, masennuksesta tai vastaavasta. Ehkä hieman yllättäen myös erilaiset oppimisvaikeudet kuten lukihäiriö ovat tyypillisiä 2e–lapsille, ja he tarvitsevatkin yleensä erityistä tukea oppimiseen. On kuitenkin vaikeaa tehdä selvää eroa 2e–lapsen, joka tarvitsee erityistä oppimisapua, ja lahjakkaan lapsen, jolla on erityinen oppimistyyli tai –preferenssi, välillä ja todennäköisesti suurta osaa 2e–lapsista ei olekaan diagnosoitu.

Koska 2e–lapset ovat samaan aikaan sekä erittäin lahjakkaita että lisäavun tarpeessa, on heidän kasvattamisensa ja kouluttamisensa, sekä ymmärtämisensä, usein ympäristölle haastavaa. Heidän osaamistasonsa saattaa tuntua vaihtelevan olemattomasta loistavaan eri osa-aluiden välillä, ja toisinaan jopa saman osa-alueen alalla lyhyenkin ajanjakson aikana. He saattavat olla todella itsepäisiä ja röyhkeitä tai sosiaalisesti vetäytyviä, mutta silti omalla tavallaan silminnähden myös älykkäitä. He saattavat olla todella käteviä käsistään ja kuitenkin kömpelöitä ja sottaisia. Yksilön diagnoosista riippuen kasvattajien kohtaamat haasteet voivat siis olla todella erilaisia. 2e–lasten tapauksessa tulee aina kääntyä ammattilaisen puoleen diagnoosin ja ennen kaikkea parhaan mahdollisen tuen ja avun saamiseksi niin lapselle kuin hänen kasvattajilleenkin.

Vain pieni osa kaikista lahjakkaista lapsista on 2e–lapsia. Valitettavan usein vallalla on käsitys, että kognitiivisesti erityisen lahjakkaat lapset, tai yksilöt yleensäkin, kärsivät myös kognitiivisista tai mielenterveyden häiriöistä tai ovat muuten ”outoja” ja epäsosiaalisia. Todellisuudessa suurin osa lahjakkaista ei kärsi merkittävistä kehitys- tai mielenterveyden ongelmista.