Suomalaisen yhteiskunnan peruspiirteisiin ja -arvoihin kuuluu, että kenenkään ei anneta pudota kelkasta. Pärjäämme PISA-testeissä, koska meillä heikoimmat ovat keskimäärin parempia kuin muiden maiden. Mutta tuleeko mieleen yhtään suomalaista älykästä tai lahjakasta lasta tai nuorta? Onko Suomessa nostettu tällaisia lapsia esiin mediassa, tai edes lapsen omassa lähipiirissä? Todennäköisesti ei, sillä Suomessa ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”; USA:ssa sen sijaan ”shoot for the moon, even if you miss it, you will land among the stars”.

Yhteiskunnassamme ei siis monia lasten ja nuorten erikoislahjakkuuksia juuri korosteta. Lahjakas urheilija todennäköisesti saa kiitosta, kannustusta ja tukea, mutta kognitiivisilta kyvyiltään edukseen erottuvan oletetaan pärjäävän omillaan ja olevan kyvyistään vaatimaton. Lahjakkaan lapsen tai nuoren kasvattajia saatetaan myös varoitella liiasta kannustamisesta ja jopa ehdottaa, että he pyrkisivät erilaisin keinoin hidastamaan lahjakkaan lapsen tai nuoren kehitystä, jotta hän olisi ”normaalimpi”.

Lasten lahjakkuuden tai älykkyyden arvioinnista puhuttaessa on tyypillistä, että aihe herättää keskustelijoissa ja kuulijoissa monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Toisaalta lapsia ei haluta arvottaa ja laittaa ”paremmuusjärjestykseen”, toisaalta halutaan tarjota oikeanlaista ja -tasoista tukea kaikille lapsille: niin edistyneille kuin niillekin, jotka tarvitsevat tukea oppimiseen ja menestymiseen. Eri maiden välillä on selviä kulttuurieroja myös suhtautumisessa lahjakkuuteen ja korkeisiin tavoitteisiin. Eroja on myös maiden lainsäädännöissä.

Suomen perusopetuslakiin on kirjattu ns. kolmiportainen tuki, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus saada varhaista ja ennaltaehkäisevää, kasvun ja oppimisen sekä perusopetuksessa oppimisen ja koulunkäynnin kannalta hyödyllistä tukea. Tuen on oltava laadultaan ja määrältään lapsen kehitystason sekä yksilöllisten tarpeiden mukaista. Kolmiportaisessa mallissa tuen muodot jaetaan yleiseen tukeen, tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen. Yleinen tuki voi olla esim. koulussa järjestettävää tukiopetusta. Tehostetussa tuessa arvioidaan tilannetta tarkemmin ja tehdään henkilökohtainen pedagoginen arvio. Erityinen tuki on radikaalein keino, jota ennen asiantuntijat ovat kokoontuneet pohtimaan sen tarpeellisuutta. Erityinen tuki aiheuttaa esim. melko suuria kustannuksia, kun oppilas siirretään useimmiten eri ryhmään ja jopa eri kouluun ja hänelle saatetaan palkata avustaja.

Perinteisesti kolmiportaisen tuen malli on tulkittu siten, että erityisopetuksessa keskitytään ennen kaikkea heikkoihin yksilöihin ja heidän tarpeisiinsa, mikä lieneekin perusteltua yhteiskuntaan sosiaalistamisen näkökulmasta. Laki voidaan kuitenkin tulkita myös siten, että myös edistyneillä oppilailla on oikeus saada omaa tasoaan vastaavaa tukea – esimerkiksi tavallisesta opetusohjelmasta poikkeavaa, haastavampaa tai syventävää opetusta. (Opetushallitus, lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus.) Aihe on kuitenkin mielipiteitä jakava ja poliittisesti haastava, joten hallinnollisten päätösten tekeminen tuen tarjoamisesta edistyneille ei ole helppoa.

Verrattuna moniin muihin maihin, Suomessa lahjakkaiden lasten ja nuorten asian ajaminen sekä aiheen tuntemus on hyvin vähäistä tai ainakin vasta alkumetreillä. Syyt tähän ovat todennäköisesti ainakin osittain kulttuurissamme, josta niin arkipäivän asenteet kuin poliittiset linjauksetkin pitkälti juontavat juurensa. On kuitenkin mahdollista, että asenteet ovat pikkuhiljaa muuttumassa myös kognitiivista lahjakkuutta ja erilaisuutta sallivampaan ja kannustavampaan suuntaan.