Tukemalla lahjakasta koulu, opettaja tai muu opetushenkilökunnan jäsen voi helpottaa omaa työtänsä ja vapauttaa aikaa ja energiaa työnsä muihin osa-alueisiin. Käytännössä tämä yksinkertaisimmillaan tarkoittaa lahjakkaan oppilaan huomioimista tavalla, jonka seurauksena hän kokee tulleensa kuulluksi ja saa kykyihinsä sopivaa haastetta.

Lahjakkaiden tukemisesta keskusteltaessa ehkä yleisin vasta-argumentti on, että koska lahjakkaat ovat jo lähtökohtaisesti paremmassa asemassa kuin esimerkiksi hitaat oppijat, eivät he tarvitse – tai ehkä jopa ansaitse – ylimääräistä tukea ainakaan julkisista varoista. Tämä olettamus lisätuen tarpeettomuudesta varmasti pitääkin paikkansa osan lahjakkaista kohdalla, mutta erityisesti hyvin nuorista lapsista puhuttaessa on syytä muistaa, että kognitiivisilta kyvyiltään edistynyt lapsi ei välttämättä ole ikätovereitaan pidemmällä esimerkiksi sosiaalisten taitojen tai itsesäätelyn kehityksessä, ja tarvitsee siten samanlaista ohjausta ja suunnannäyttöä kuin muutkin lapset. Lapsi ei ehkä pysty käsittelemään tylsistymisen tai turhautumisen tunteita riittävän hyvin, jonka seurauksena lahjakas lapsi voi esimerkiksi olla häiriöksi verkkaisesti etenevällä oppitunnilla, tai ongelman pitkittyessä jopa menettää kiinnostuksensa oppimista ja koulua kohtaan kokonaan. Lapsi on tyypillisesti ”ympäristönsä armoilla”, eikä siten voi esimerkiksi omatoimisesti etsiä ja valita itselleen sopivaa työtapaa ja –tahtia, vaan jää aikuisten tehtäväksi auttaa häntä näissä tehtävissä.