Riippumatta lahjakkuuteen ja sen tukemiseen liittyvistä mielipiteistä ja näkökulmista, jokainen vanhempi haluaa jälkikasvunsa olevan onnellinen. Tärkein syy tukea lahjakasta lasta tai nuorta onkin halu tarjota hänelle mahdollisimman onnellinen ja hyvällä tavalla ”tavallinen” elämä. Osa lahjakkaista ei tarvitse erityistä tukea elääkseen onnellista, hyvin sopeutuneen lapsen elämää, mutta osalle edistyneisyys omiin ikätovereihin verrattuna saattaa olla sosiaalinen taakka. Kaikissa yhteisöissä halu oppia ja hyvät tulokset eivät ole arvostettuja ominaisuuksia, ja ympäristö saattaa vierastaa tällaista käytöstä.

Lahjakkaalle lapselle on usein myös tyypillistä, että hänen verbaalinen ilmaisunsa, huumorintajunsa ja kiinnostuksenkohteensa tuntuvat ikätovereista vierailta tai omituisilta, ja siksi kaveriporukan löytäminen ja sopeutuminen on tavallista haastavampaa. Joskus lahjakkaan lapsen sosiaalisten taitojen kehittyminen on jäänyt muuta kehitystä heikommalle tasolle, ja tällöin lapsi tarvitsee erityistä tukea ja huomiota sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Lahjakkuudella ja koulukiusatuksi tulemisella on myös todettu selvä yhteys (The Washington Post 2006). Lapselle, myös lahjakkaalle, on kuitenkin tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon ja olevansa ”normaali”. Jos lapsi kokee, etteivät hänen ikätoverinsa ymmärrä häntä tai pitävät häntä liian outona, on hänelle yleensä suuri helpotus löytää omaa kehitystasoa vastaavaa ja samankaltaisista asioista kiinnostunutta seuraa esimerkiksi koulun ulkopuolisista harrasteryhmistä.

Vaikka lahjakas lapsi saattaa kohdata arjessaan ongelmia, joita muut eivät tyypillisesti kohtaa, ja toisinaan tarvitsee kehityksessään erilaista tukea ja apua kuin muut ikätoverinsa, ei lahjakkuus tai älykkyys kuitenkaan ole huono asia, vaan erinomaisen positiivinen ominaisuus, joka mahdollistaa yhä uusia hyviä asioita. On siis hyvä muistaa, että lahjakkuus ei ole ongelma, mutta koska ympäristöt tyypillisesti suunnitellaan keskitason mukaan, saattaa yhteentörmäyksiä ilmetä.