Lahjakkaat lapset -ohjelman tulevaisuus

shutterstock_10611928_2

Tervetuloa tutustumaan sivuston blogiin. Koska juuri lukemasi teksti on ensimmäinen oikea blogimerkintämme, haluaisin tässä avata Suomen Mensa ry:n Lahjakkaat lapset (LL) -ohjelman taustaa ja samalla myös sitä, mitä ohjelmalle kuuluu nykyään, ja mihin se on menossa.

Kun itse aloitin Mensan hallitusjäsenenä vuoden 2012 alussa, ei järjestöllä ollut toimivaa LL-ohjelmaa, vaan kaikki toiminta oli suunnattu vähintään 16-vuotiaille, ja ensisijaisesti jäsenistölle. Mensa ei myöskään ole lahjakkuusjärjestö, vaan älykkyysjärjestö. Nämä kaksi käsitettä, lahjakkuus ja älykkyys, toki liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Taustalla oli kuitenkin runsaasti kokemusta myös lahjakkaiden lasten parissa toimimisesta, erityisesti ”kouluprojekti” -nimisen projektin tiimoilta, ja ympäri maailmaa kansalliset Mensat ovat luoneet hyvinkin monipuolisia ja aktiivisia ohjelmia. Tuolloin vuonna 2012 Suomen Mensassa oli tahto luoda LL-ohjelma, ja tuo tehtävä annettiin minulle.

Lahjakkaiden lasten ja nuorten tunnistamiseen ja tukemiseen tarkoitetun ohjelman luominen lähes tyhjästä, vapaaehtoisvoimin, ei kuitenkaan ole helppoa ja nopeaa. Ensimmäinen vuosi kului nopeasti ja lähes yksinomaan suunnitellessa. Tuona aikana useat vanhemmat ottivat kuitenkin jo yhteyttä minuun Mensan nettisivulta löytyneiden yhteystietojen perusteella. Valitettavasti useinmiten minulla ei ollut muuta tarjottavaa kuin kannustavia sanoja. Vuoden aikana tuli kuitenkin selväksi, että LL-ohjelmalle oli aitoa kysyntää, ja oman lähipiirin lasten lahjakkuus herätti kasvattajissa kysymyksiä ja myös huolta. Seuraavaksi vuorossa oli erilaisten asiantuntijoiden ja pohjoismaisten LL-ohjelmavastaavien tapaamista ja kerätyn tiedon muuttamista toimintasuunnitelmaksi.

Vuoden 2013 syksyllä otettiin ensimmäinen merkittävä askel nykymuotoisen LL-ohjelman historiassa, kun ohjelman nettisivusto ja Kiitä opettajaa -kampanja julkaistiin. Ohjelma ei saanut suurta mediahuomiota heti alkuunsa, mutta aiheesta kiinnostuneet yksityishenkilöt toivottivat ohjelman tervetulleeksi, ja vuoden 2013 loppua kohden myös toimittajat löysivät aiheen. Näkyvimmin tuulta alleen on ottanut Kiitä opettajaa -kampanja, jonka nimissä olemme, suureksi ilokseni, lähettäneet jo kymmeniä kunniakirjoja erinomaisille opetushenkilökunnan edustajille, ja pöydälläni odottaa vielä monta postitettavaa.

Nyt vuoden 2014 alussa LL-ohjelma on tilanteessa, jossa on aika keskittyä konkretiaan. Jotta ohjelma voisi aidosti olla hyödyksi, tulee sen voida tarjota oikeaa sisältöä; verkostoitumismahdollisuuksia, asiantuntijatietoa, oppi- ja opetusmateriaalia. Juuri nyt työskentelemme näiden asioiden hyväksi.

Horisontissa siintää kuva Suomesta, jossa aivan jokainen lapsi ja nuori saa omaa tasoaan vastaavaa opetusta ja haastetta jo perusopetuksen aikana.

Tuuli Humina
Suomen Mensa ry:n Lahjakkaat lapset -ohjelmavastaava

Advertisements