Väitöskirjaa viimeistelleellä Marianna Csörnyeillä oli ongelma. Tutkijavierailu matematiikan professori David Preissin tutkimusryhmässä lontoolaisessa huippuyliopistossa (University Colllege of London, UCL) oli kohta päättymässä. Hän ei kuitenkaan ollut suorittanut vielä mitään konkreettista opintosuoritusta. Niinpä hän meni David Preissin puheille ja pyysi, että saisi jonkun matemaattisen tehtävän ratkottavakseen. Tätä hän tarvitsi, jotta voisi osoittaa suorittaneensa jotain konkreettista kotiyliopistossaan Budapestissä. David Preiss antoi hänelle matemaattisen ongelman ikään kuin kirjallisena tenttinä ja sanoi, että hänellä on kaksi päivää aikaa ratkaista ongelma. David Preiss ei kuitenkaan kertonut, että kyseessä oli ongelma, jota kukaan matemaatikko ei ollut aiemmin ratkaissut. Marianna Csörnyei ryhtyi toimeen ja palasi kahden päivän päästä ja keskustelu sujui suunnilleen seuraavasti:

– En saanut ratkaistuksi ongelmaa, Marianna sanoi professori David Pressille.
– Voinko saada yhden päivän lisäaikaa, hän jatkoi.
– Ok, vastasi Preiss.

Marianna Csörnyei jatkoi ongelman parissa ja palasi seuraavana päivänä. Hän oli ratkaissut ongelman. David Preiss oli haltijoissaan. Marianna oli ratkaissut ongelman, jota yksikään matemaatikko ei tuohon mennessä ollut ratkaissut. Ongelma liittyi ääretönulotteisten Banach-avaruuksien teoriaan. Tästä matematiikan osa-alueesta minulla ei ole mitään sanottavaa. Sen tiedän, että kyseisen tehtävän ratkaisu nosti Marianna Csörnyein matemaatikkojen kärkikaartiin ja niinpä hän sai professuurin UCL:stä heti väiteltyään tohtoriksi 24-vuotiaana. Nykyisin hän on Chicagon yliopiston professori.

Opettamisessa avainsana on optimointi. Yhtäältä oppijalle ei saa antaa liian vaikeita tehtäviä, toisaalta liian helpot tehtävät saattavat tylsistyttää. David Preiss toki tiesi, että Marianna Csörnyei oli nuoresta iästään huolimatta lahjakas matemaatikko, olihan hän voittanut kultamitalin matematiikkaolympialaisissa lukioikäisenä. Tuskin Preiss kuitenkaan oikeasti uskoi, että Marianna ratkaisisi ongelman. Toisaalta hän varmaan oivalsi, että hän saattaisi motivoitua tehtävästä.

Parhaiten oppijoita motivoivat tehtävät, jotka ovat aitoja ja myönteisiä tunteita herättäviä. Lahjakkaalle lapselle tällaisia tehtäviä on vaikea keksiä. Yleensä opettajat ja professorit antavat oppilailleen tehtäviä, jotka he osaavat itsekin ratkaista. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman huippuluokkaa sen vuoksi, että kaikille taataan perustaidot lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Sen sijaan oppimisjärjestelmämme ei kannusta älylliseen huippusuoritukseen. Tiedollista lahjakkuutta ja älykkyyttä pidetään elitisminä ja sen kehittämistä ei pidetä tärkeänä. Kyse ei ole kuitenkaan elitismistä, vaan meidän kaikkien suomalaisten tulevaisuudesta. Suomen tuleva menestyminen perustuu nyt kouluissa ja opiskelemassa olevien lasten ja nuorten hoksottimiin. Siihen, että keksitään uusia teknisiä laitteita ja palveluita globaaleille markkinoille. Tarvitsemme opettajiksi professori David Preissin kaltaisia henkilöitä. He osaavat tarjota sopivia älyllisiä haasteita oppilailleen sopivalla hetkellä.

Älyn ja lahjakkuuden kehittäminen vaativat paljon aikaa. Miten nuoret saadaan sitoutumaan tällaisiin pitkäjännitteisiin projekteihin? En ole kauhukirjallisuuden ystävä. Olen kuitenkin lukenut yhden Stephen Kingin kirjan. Sen nimi on ”Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä”. Kirjassa hän kertoo siitä, miten hänen poikansa aloitti trumpetin soiton. Poika kävi ahkerasti soittotunneilla, mutta vähitellen innostus hiipui. Isä näki, ettei trumpetin soitto enää oikein kiinnostanut. Hyvin kasvatettu poika kuitenkin jatkoi soittamista, kun ei kehdannut tuottaa isälleen pettymystä. Stephen King oivalsi tämän ja antoi pojalleen luvan lopettaa. King junior ei ollut aidosti kiinnostunut trumpetin soitosta.

Voisiko kingiläistä pedagogiikkaa soveltaa yhä enemmän oppimisen ohjaamiseen? Nyt oppiminen pyörii helposti suoritusten ympärillä ja me opettajat harvoin tulemme kysyneeksi opiskelijoiltamme, mistä he ovat aidosti kiinnostuneita. Niinpä opiskelusta tulee suoritusta, ei älyn tai lahjakkuuden kehittämistä. Huippusuorituksia ei kuitenkaan synny ilman sisäistä motivaatiota ja pitkäjännitteisyyttä. Tähän suomalaisia lapsia ja nuoria tulisi kuitenkin kannustaa yhteisen tulevaisuutemme nimissä.

Jyrki Suomala on Laurea-ammattikorkeakoulun yliopettaja ja Oulun yliopiston kasvatustieteen dosentti.
Hän on juuri julkaissut kirjan Kimaltavat Aivot.

Kun ensimmäinen luokka koulussa aloitetaan, on erilaisuuden kirjo huikea; yksi on sosiaalisesti taitava, toinen motorisesti, joku on kärsivällinen, joku kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, yksi puhuu paljon, joku vetäytyy ja on hiljainen, toinen rakastaa musisointia, jonkun toisen intohimo on pelaaminen, yhden hienomotoriikka on vertaansa vailla ja jonkun toisen on vaikea piirtää edes tikku-ukkoa. Näin kuuluukin olla. Kaikki kukat saavat rönsytä, mikäli ne eivät ryöstä tilaa toisilta, on minun mottoni.

Opettajan tehtävä on tukea jokaisen oppimista ja kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Tähän jokainen opettaja varmasti pyrkii. Miten sitten tulisi eriyttää opetusta niin, että heikot oppilaat saavat tarvitsemansa tuen ja erityisen taitaville tarjotaan uusia haasteita, jotka vastaavat heidän taitotasoaan. Ongelmaa ei suinkaan helpota se, että usein oppilaat haluavat tehdä samaa kuin toinenkin. Miksi tuo saa pelata, kirjoittaa tai tehdä noita tehtäviä ja miksi tuolla on erilainen kirja?

Tasavertaisuudella tarkoitetaan ”yhtä suurta tai tasa-arvoista”. Tasa-arvo lain edessä tarkoittaa, että laki on sama kaikille. Lakien ja tuomarien on siis kohdeltava kaikkia samalla tavoin riippumatta sukupuolesta, etnisyydestä, uskonnosta, sosio-ekonomisesta taustasta ja muusta vastaavasta.

Meillä peruskoulussa peräänkuulutetaan tasavertaisuutta. Jokainen lapsi on erityinen ja oikeutettu saamaan ikä- ja kehitystasolleen sopivaa hyvää opetusta. Jokaista oppilasta tulee kohdella tasapuolisesti ja arvokkaasti. Jokainen meistä ansaitsee kiitoksen hienoista suorituksista ja taidoista tiedostaakseen, että on hyvä ja taidokas juuri tässä asiassa. Onko yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus sitä, että kaikille mitataan koulussa kaikkea saman verran? Vai olisiko se sittenkin sitä, että antaisimme jokaiselle hänen tarpeensa mukaisesti?

Tasavertaisuuden jatkumona toivotetaan tervetulleiksi integrointi ja inkluusio inklusiivisine kasvatuksineen, ja matkataan kaikille kohti yhtenäistä peruskoulua. On yleistä tukea, tehostettua tukea ja erityistä tukea. Onko niin, että eriyttämisen, integroinnin, ja tuen antamisen huumassa on lahjakkaiden oppilaiden huomioiminen unohtunut kokonaan?

Opettajien syyllistäminen on turhaa, sillä monet heistä työskentelevät jo nyt äärirajoillaan. Usein tätä tuen antamisen sumaa on purkamassa erityisopettaja yhdellä tai kahdella viikkotunnilla ja se ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Osa luokista on onnellisessa asemassa saadessaan kouluavustajan, joka tukee erityisen haastavia oppilaita luokassa.

Mitä tekevät nokkelat, näppärät, taitavat, nohevat tai lahjakkaat? Missä välissä opettaja ennättää kehua, kannustaa ja kiittää heitä, tai olla kiinnostunut heidän tekemisistään? Ovatko he ryhmä, jotka saavat selviytyä itsekseen ja yrittää pärjätä omillaan? Syydetäänkö heille lisätehtävää lisätehtävän perään, että ovat ainakin hiljaa eivätkä vaatisi mitään?

Kahlitsevatko meitä suomalaisia yhä sanonnat, ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” tai ”ei kannata kovin kehua, siitä voi ylpistyä”? Annammeko tarpeeksi kiitosta niille, jotka ymmärtävät tehtävät lauseen puolikkaasta? Pitääkö kaikkien olla samanlaisia, samassa kohdassa ja samalla sivulla, jotta olisimme tasa-arvoisia? Voisimmeko arvostaa myös erilaisuutta, joka näkyy joillakin oppilailla taidokkuutena ja erityislahjana jollakin osa-alueella? Olisiko mahdotonta nostaa jalustalle myös taitavia oppilaita samoin kuin annamme kiitosta ja pönkitystä niille, jotka kamppailevat haaste- ja ongelmaviidakossa? . Kun opimme arvostamaan toistemme erilaisuutta, huomaamme, että kiitoksen antaminen ei ole keneltäkään pois; ei siltikään, olivatpa taitomme sitten synnyinlahjana saatuja tai ahkeruudella ansaittuja.

Meillä Hyvinkäällä Anttilantalossa on yritetty ratkaista (6-7v.) kielellisen eriyttämisen ongelma tarjoamalla oppilaille samalla tunnilla sekä varhaista tukea että eriyttämällä opetusta ylöspäin. Esikoululaiset ja ekaluokkalaiset jaetaan syksyllä 10 oppilaan sekaryhmiin. Ryhmät muodostetaan oppilaiden kielellisten valmiuksien perusteella. Jokainen ryhmä saa opetusta yhden viikkotunnin äidinkielessä. Tunnin sisältö ja rakenne ovat kaikille ryhmille sama. Eriyttävä opetus tehdään harjoitusten kautta. Taitavat lukijat saavat haasteita, joissa heidän lukemisen ja kirjoittamisen taitoja punnitaan aivan eri tavalla, kuin ryhmässä, jossa vasta opetellaan kirjaimia ja äänteitä. Tässä eriyttämisen muodossa jokainen oppilas saa taitojansa vastaavaa kielellistä opetusta ainakin yhden oppitunnin verran viikossa. Oppilasryhmä saa opettajan jakamattoman huomion. Muilta osin oppilas työskentelee omassa ryhmässään, omassa viitekehyksessään, joka on tärkeää vertaisoppimisessa.

Matematiikan opetuksessa olen yrittänyt ratkaista tasavertaisuuden ja tasapäistämisen ongelmaa käyttämällä yksilöllisen oppimisen menetelmää, missä jokainen oppilas saa edetä oppimisessaan omaan tahtiin. Tällöin minulle jää runsaasti aikaa antaa tukea sitä tarvitseville, kun taas taitavat ja nopeat pääsevät etenemään ilman junnausta ja tilketyönä annettuja lisätehtäviä.

Tasa-arvo on tärkeä asia. Kunpa vielä oppisimme aidosti ja vilpittömästi riemuitsemaan toistemme erilaisuudesta – siitäkin, että joku sattuu olemaan lahjakkaampi, taitavampi ja nokkelampi kuin minä.

Jaana Perkinen
Luokanopettaja, KM, LTO

Lisätietoa Anttilantalon Satumetsän kielellisestä hankkeesta löytyy osoitteesta http://hetkia-alakoulussa.blogspot.fi/
ja matematiikan yksilöllisen oppimisen menetelmästä osoitteessa http://maot.fi/ .

Älykkyys tarkoittaa yksilön oppimiskykyä ja kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin. Yksinkertaistetuimmillaan siis muiden persoonallisten ominaisuuksien ja ulkoisten olosuhteiden ollessa tasavahvoja, älykäs oppii tehokkaammin ja sopeutuu uusiin tilanteisiin paremmin. Vaikka luovuus, lahjakkuus ja älykkyys ovat jossain määrin yhteydessä toisiinsa, jokaisella yksilöllä ja yhteisöllä on mahdollisuus jonkintasoiseen luovuuteen ja luovuuden tasoon. Hieman hirtehisesti voisi myös todeta, että jokainen ihminen on älykäs, toiset vain ovat älykkäämpiä kuin toiset. Käytännön toiminnassa tärkeintä on tietysti, minkälaisiksi persoonallisuutensa eri ominaisuuksia pystyy jalostamaan ja miten käyttämään niitä hyväkseen.

Luovuus ja siitä jalostetumpi käsite innovatiivisuus ymmärretään yleensä hyvin positiivisiksi ilmiöiksi. Kriittisesti asioihin suhtautuvaa voi alkaa askarruttaa, että saadaanko niitä tarpeeksi toistelemalla mistä tahansa raportista, julkaisusta tai projektisuunnitelmasta merkityksellinen ja onnistunut. On kuitenkin selvää, että pelkällä sanahelinällä ei ratkaista koulujen haastetta tukea ja edistää älykkyyttä ja edelleen lahjakkuutta.

Innovatiivisuus ja sen tukeminen nousivat laajempaan keskusteluun opetus- ja kasvatusalalla vuosituhannen vaihteessa. Esimerkiksi yrityskentällä innovatiivisuuden merkitys on tiedostettu ja tunnustettu kehityksen ja hyvinvoinnin mahdollistajana jo vuosikymmeniä. Yksinkertaistaen voisi todeta, että innovatiivisuus on luovuutta, joka näkyy käytännön tasolla. Näin lahjakkuus ja luovuus ovat lähellä toisiaan ja molempien taustalla on ns. G-tekijä, yleisälykkyys, joka parhaimmillaan voi jalostua osaamiseksi, mutta toisaalta pahimmillaan latistua tavallisuudeksi ja jopa alisuoriutumiseksi.

Innovatiivisuutta voidaan tarkastella niin yksilön kuin yhteisön ominaisuutena, isoimmillaan voidaan keskustella jopa koko kansakunnan tai sukupolven innovatiivisuudesta. Yhteistä kuitenkin laajuudesta riippumatta on se, että innovatiivisuus on jotakin sellaista, joka luovuuden tuloksena tuottaa jotakin käytännössä havaittavaa ja positiivista. Innovaatio, joka innovatiivisuuden tuloksena syntyy, on uutuus, joka toteutettu käytännössä lisäarvoa tuottavasti. Innovatiivisuuteen liittyvät tiiviisti oppiminen, yhteistyön tekeminen ja erilaiset vuorovaikutussuhteet.

Miten älykkyyttä, lahjakkuutta ja osaamisen kehittymistä sitten voisi tukea? Ja onko niiden tukeminen vaikkapa koululuokassa jostakin muusta pois? Oikea vastaus on, että mitään ei välttämättä tarvitse uhrata, vaikka älykkyyteen ja lahjakkuuteen, jopa innovatiivisuuteen panostettaisiin nykyistä enemmän. Viime aikoina on alettu keskustella yhteisöllisyyden paluusta ja yksilökeskeisyys on alkanutkin saada väistyä yhteisöllisten menetelmien tieltä. Opettajan tai kouluttajan kannattaa aktiivisesti pohtia omia opetusmetodejaan, ryhmän toimintaa ja varoa urautumista yhteen tapaan toimia, vaikka se vaikuttaisi olevan hyvä ja toimiva omasta ja oppilaidenkin mielestä.

Yhteisöllisyys, yhteistoiminnallisuus ja verkostoneisuus ovat useimmiten innovatiivisuuden ja menestyvien innovaatioiden taustalla, siksi on järkevää ottaa tavalliseen luokkatilanteeseen yhteisöllisyyttä ainakin jossain määrin mukaan. Muu yhteiskuntakaan kun ei toimi nykyisin johtajaan keskittyen, vaan tietoa ja osaamista jaetaan ja sitä on yleensä jopa pakko jakaa ja vastaanottaa jatkuvasti. Kun opetuksessa uskaltaudutaan käyttämään vaikkapa yhteistoiminnallisen oppimisen perusperiaatteita riittävän järkevästi ja joustavasti soveltaen, kaikki oppilaat vähintäänkin saavat tutustua työelämässä usein sovellettuun toimintatapaan. Asiantuntijuuden jakaminen, toisten ihmisten osaamiseen luottaminen ja huomioonottaminen, roolien vuorottelu ja tiedonjakaminen ovat lähes välttämättömyyksiä nykypäivän työelämässä.

Reijo Siltala

Kirjoittaja on hallintojohtajana työskentelevä filosofian tohtori, kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja, joka on tutkinut mm. yhteistoiminnallista oppimista, innovaatioyrityksiä ja innovatiivisuutta opetuksessa.

Opetan shakkia päivittäin useiden eri koulujen kerhoissa. Kerhoissani käy kaikenlaisia lapsia, jotka ovat kiinnostuneita shakista. Todella lahjakkaitakin mukaan mahtuu. Lahjakkaan lapsen tunnistaa yleensä aika nopeasti shakkikerhossa, mutta ei aina. Joskus lahjakkaat lapset eivät erotu edukseen pelitulosten perusteella pitkään aikaan, sillä esimerkiksi luovia ja originelleja ideoita kehittävä lapsi ei välttämättä osaa heti muodostaa niitä sellaiseksi suunnitelmaksi, joka konkretisoituu voitoksi pelissä. Hyvän suunnitelman voi pilata myöhemmin myös huolimattomuus, keskittymistä häiritsevät ulkoiset tekijät tai shakillisen tiedon ja kokemuksen puute. Luonnollisesti shakin suunnattomat mahdollisuudet tarjoavat myös lukuisia erehtymisen mahdollisuuksia. Näitä virheitä ei karsita lahjakkuudella – vaan ainoastaan kokemuksen kautta ja harjoittelemalla. Etevällä shakkikerhon vetäjällä on mahdollisuus huomata lahjakkuudet muutenkin kuin pelitulosten perusteella. Keskimääräistä lahjakkaammat lapset ymmärtävät esimerkiksi soveltaa opittua tietoa muita etevämmin ja erottavat oleelliset tekijät epäolennaisista, minkä voi havaita opetusosuuden aikana kerholaisten esittämien havaintojen, vastausten ja kysymysten perusteella. Hyvin yleisen shakkikerhojen toiminta-ajatuksen mukaan koulukerhossa ei pyritä siivilöimään lahjakkuuksia muusta kerhoväestä, vaan kerhoympäristöstä tehdään sellainen, jossa jokainen saa tasoaan vastaavia haasteita ja onnistumisen elämyksiä. Näin minäkin asian ajattelen. Tällainen suomalaista koulujärjestelmää myötäilevä ”kukaan ei tipu kelkasta”-periaate asettaa haasteita kerho-ohjaajalle, jos – ja kun – hän haluaa tarjota riittävästi haasteita myös kaikkein lahjakkaimmille kerholaisille.

Shakki on jaksanut kiinnostaa ihmisiä yli 1000 vuotta, koska ihmiset pitävät oivaltamisen elämyksistä – oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Shakkipeli on säilyttänyt viehätyksensä varmasti myös siksi, että sen rakenne on selkeä ja looginen, mutta mahdollisuuksiltaan kuitenkin niin suunnaton, että se tarjoaa mielenkiintoiset ja loppumattomat mahdollisuudet ihmisen ajattelulle. Siten ei ole yllättävää, että peli sallii maailman parhaiksi pelaajiksi nousseiden pelaajien olevan erilaisia ajattelijoita ja erityyppisiä lahjakkuuksia, joista kukin ajattelee ja pelaa omalla tavallaan. Maailman huippujen joukossa on täysammattilaisten lisäksi eri alojen asiantuntijoita sekä osaajia eri tieteiden ja taiteiden aloilta. Huippupelaajien pelityylien erot johtunevat siitä, että tietty lahjakkuus muodostuu ajattelua ja päätöksentekoa ohjaavaksi, mikä näkyy pelaajan tekemissä valinnoissa ja pelityylissä. Myös arkielämässä jokainen ihminen ajattelee omalla tavallaan, jossa korostuu hänen luontainen tapansa tarkastella ja käsitellä elämässä vastaan tulevia asioita. Shakki ei takaa harrastajalleen parempia päätöksiä elämässä, mutta kehittää välineistöä vertailla, arvioida ja hahmotella valintojen seurauksia ja mahdollisia syy-seuraus-skenaarioita.

Kouluympäristössä shakki voi mahdollistaa lahjakkaille lapsille sellaisia kehittäviä haasteita, joita kouluopetus ei tarjoa. Edellytyksenä on, että kerhotoimintaan sisältyy pelaamisen lisäksi opetusta. Sittenkään tavoitteiden saavuttaminen ei ole automaatio, vaan kerho-ohjaajan pedagoginen osaaminen ja oppimateriaalien laatu ovat samalla tavalla tärkeässä roolissa kuin kouluaineissa. Onnistuneimmillaan shakkitehtävä tai pelattava harjoitus palvelee monentasoisia kerholaisia sellaisenaan tai pienin muutoksin. Vastaavaa opetuksellista dynamiikkaa on vaikeampaa saavuttaa koulun oppiaineissa, sillä shakillisten tehtävien, harjoitusten ja osapelien muokkaamismahdollisuudet ovat miltei rajattomat. Niiden ainoana todellisena rajoitteena on oppimissisältöjen laatijan luovuus ja kompetenssi. Shakin pelillinen mielekkyys, havaitut hyötyvaikutukset sekä helppous tuoda shakki luokkahuoneeseen, ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että shakilla on monien maiden koulujärjestelmissä kerhotoimintaa virallisempi rooli. Esimerkiksi Singaporessa valtio tukee shakin opettamista alakouluikäisille lapsille. Tuossa iässä looginen päättelykyky, strateginen ja abstrakti ajattelu sekä erilaiset ajattelutekniikat ovat vasta nupullaan, ja niiden kehittäminen juuri silloin nähdään tukevan tehokkaimmin ajatteluprosessin kehitystä. Tavoitteena on saavuttaa parhaat mahdolliset henkiset valmiudet myöhempiä opiskeluja ja työelämää varten. Taustalla on kansainvälisiin tutkimustuloksiin perustuva ajatus shakin monipuolisesti ajattelutaitoja kehittävistä ominaisuuksista. Samansuuntaisen kehitysajatuksen sisältää myös Euroopan parlamentin parin vuoden takainen kannanotto, jossa kehotettiin jäsenmaita huomioimaan Shakki kouluihin -ohjelmien rahoitustarpeet. Suomessa tämä ei ole ainakaan vielä johtanut konkreettisiin toimiin, vaikka shakilliset ja pedagogiset valmiudet ovat olemassa.

Lahjakkaiksi lapsiksi voidaan sanoa ainakin sellaisia, joilla on keskimääräistä parempi kyky omaksua uutta tietoa, jäsennellä ja soveltaa sitä ikätovereitaan etevämmin. Koulujärjestelmämme mukaan heitä ei tarvitse erityisesti huomioida, koska he pärjäävät varmasti. He kulkevat koulusta toiseen menestyksellä, saavat haluamansa opiskelupaikan ja lopulta hyvän työpaikan. Näin useimmille varmasti käy, mutta menettely johtaa lahjakkaimman oppilasaineksen potentiaalin vajaakäyttöön. Henkisten resurssien tuhlaaminen on ajattelematonta kansainvälistyvässä maailmassa. Suomi toimii vuosi vuodelta globaalimmin, minkä johdosta tulevaisuudessa ehdoton asiantuntijuus ei ole taattu suomalaisille huippuosaajille edes maamme rajojen sisäpuolella. Herää kysymys, miksei asialle tehdä mitään? Vastauksia on monia, joiden keskeinen sisältö on taloudellisten resurssien riittämättömyys. Resurssit eivät riitä menestyksen tukemiseen, koska yhteiskuntakelpoisuuden ja yleissivistyksen takaaminen ovat koulutusjärjestelmässämme etusijalla – ja toki hyvästä syystä. Ehkä ei ole kuitenkaan huomioitu sitä, että esimerkiksi asettamalla shakki viralliseen asemaan, voitaisiin saada jo hyvää kehitystä aikaan. Shakki ei tietenkään ole ajattelutaitojen ainoa oppimisalusta, mutta kansainvälisesti hyväksi havaittu, resurssivaatimuksiltaan pieni ja kaikki ikäryhmät kattava. Monissa maissa shakki nähdään entistä enemmän opetuksen työkaluna, ja siksi se liitetään kiinteämmin koulutyön yhteyteen: joko koulun suosittelemaksi kerhotoiminnaksi, valinnaisaineeksi tai jopa pakolliseksi kouluaineeksi. Armeniassa, jossa shakin asema ja arvostus on erityisen vahva, on shakista tullut pakollinen kouluaine.

Ajattelutaitojen merkitystä ei voi väheksyä, sillä asioita, hankkeita ja toimia perustellaan yhteiskunnassamme lähes yksinomaan järkisyiden kautta. Shakki soveltuu tällaisen ajattelutaidon opetustyökaluksi, vaikkei olekaan pelkästään kylmä matemaatinen peli, jossa menestyvät ainoastaan matemaattis-loogisesti lahjakkaat. Suunnitelmien johdonmukainen rakenne ja tarkka toteutus ovat shakissa suunnitelmien selkäranka, mutta yleiset menestyjän ominaisuudet, kuten kekseliäisyys, luovuus, hahmotus-, vertailu- ja erottelukyky sekä valmius soveltaa opittua tietoa muuttuvissa tilanteissa löytyvät erilaisilla painotuksilla hyviltä shakinpelaajilta. Lisäksi pelaaja voi kyetä kompensoimaan yhden ominaisuuden puutetta vahvistamalla omia vahvuuksiaan niin paljon, ettei heikkouden vaikutus tule näkyviin. Sitä ennen hänen täytyy kuitenkin tunnistaa oikein oman lahjakkuutensa laji. Samalla tavalla kuin pelaaja kehittää osaamistaan shakissa, voi arkielämän ajattelija vahvistaa itseään ja hyödyntää itselleen luontaisia ajattelutaidon alueita. Tehdä siis asioita, joissa oma lahjakkuus pääsee esiin.

Mika Karttunen

Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri, shakin opettaja ja shakkipedagogiikan kehittäjä, jonka peliansioihin kuuluu kuusi shakin Suomen mestaruutta ja kansainvälisen shakkimestarin titteli.

Lasten erityislahjakkuus – oppimisen ja hoksaamisen nopeus ja syvyys – ihastuttaa ja vihastuttaa vanhempia, opettajia ja muita lapsen lähipiiriin kuuluvia. Lahjakkuus näkyy esimerkiksi kyltymättömänä uteliaisuutena, vahvana älyllisenä suoriutumisena, asioihin perehtymisen intensiivisyytenä ja perustavanlaatuisten kysymysten esittämisenä. Lahjakkaista lapsista nousee mieleeni yksi kysymys ylitse muiden: mihin tämä lahjakkuus johtaa? Mitä lahjakkaista lapsista tulee isona?

Siinä missä lasten lahjakkuudesta puhutaan enimmäkseen liittyen koulunkäyntiin tai luku- ja laskutaidon sujuvuuteen, ovat aikuisten lahjakkuuden kasvot paljon moninaisemmat. Päälle päin on vaikeaa erottaa lahjakasta ja jotakin asiaa paljon harjoitellutta aikuista, eikä tämän eron tekeminen kovin usein ole edes mielekästä. Aikuisten lahjakkuus voi näkyä kapea-alaisempana erityislahjakkuutena tai laaja-alaisempana yleislahjakkuutena. Se on potentiaalia omaksua asioita, käsitellä tietoa ja saada asiota tehdyksi. Lahjakkuus ei välttämättä kuitenkaan takaa pärjäämistä tai suoriutumista, sillä siihen vaikuttavat niin sisäiset asiat (kuten motivaatio) kuin ulkoisetkin tekijät (kuten perhetilanne tai työn vaatimukset). Lahjakas aikuinen on kuitenkin myös aina ollut lahjakas lapsi – lahjakkuus ei kehity vähitellen tai työn tuloksena.

Seuraavassa kolme esimerkkiä siitä, miten lahjakkuus voi näyttäytyä aikuisen elämässä:

Lahjakkuus tulee esiin ammatillisena vahvuutena

Työelämässä lahjakkaat aikuiset tunnistaa usein uteliaisuudesta ja avoimuudesta uusia asioita kohtaan. Lahjakkuus näkyy esimerkiksi hyvänä oppimis- ja omaksumiskykynä sekä hyvänä kokonaisuuksien hahmottamisena. Henkilöarvioinneissa lahjakkuuden tunnetuinta mittaria – yleisälykkyyttä eli älykkyysosamäärää – käytetään arvioitaessa henkilön kykyä omaksua tietoa ja ymmärtää monimutkaisuuksia ja erilaisia loogisia ajatusrakennelmia, mikä on tarpeellista esimerkiksi otettaessa asioihin strategisempia ja abstraktimpia näkökulmia. Lahjakkaat aikuiset pystyvät usein tavanomaista paremmin toimimaan useampia näkökulmia yhdistävissä työtehtävissä sekä sellaisissa rooleissa, joissa kokonaisuuden hahmottaminen ja kehittämisideoiden esittäminen ovat avainasemassa.

Lahjakkuus tulee esiin harrastuksissa ja vapaa-ajalla

Vaikka lahjakkuus näkyy aina jollakin tavalla lahjakkaiden aikuisten työssä tai opiskelussa, on tyypillistä että lahjakkuus näyttäytyy etenkin harrastuksissa tai mielenkiinnon kohteissa. Poikkeukselliset saavutukset nopeassa ajassa ja hämmentävän laajan tietopääoman hankkiminen ovat esimerkkejä lahjakkuuden näyttäytymisestä harrastusten ja vapaa-ajan maailmassa. Lahjakkuus voi näkyä esimerkiksi poikkeuksellisen hyvänä pelisilmänä joukkueurheilussa tai kykynä keksiä uusia ruokareseptejä sujuvasti. Erilaiset vapaaehtoistyöt, vaativat harrastukset ja monipuoliset mielenkiinnon kohteet ovatkin usein turvallinen tapa kanavoida lahjakkuuteen liittyvää uteliaisuutta ja älyllisiä hevosvoimia.

Lahjakkuus kääntyy itseään vastaan

Valitettavasti on myös mahdollista että lahjakkuudesta tulee yksilölle rasite. Suuri älyllinen kapasiteetti voi johtaa asioiden liialliseen problematisointiin tai erilaisiin ajatuskierteisiin juuttumiseen. Lahjakkuutta on vaikea “ottaa pois päältä”, mikä voi johtaa kokemuksiin ulkopuolisuudesta tai kyvyttömyyteen elää yhteiskunnan normien mukaista elämää. Lahjakkaiden aikuisten keskeisin haaste onkin usein se, miten lahjakkuuttaan voi kanavoida ja hyödyntää sosiaalisesti suotavalla tavalla. Monesti lahjakkaat aikuiset ovat taitavia myös sosiaalisen vuorovaikutuksen kentällä, mutta erityisesti kapeampaan erityislahjakkuutteen kallellaan olevat henkilöt saattavat kamppailla luontevan ja huolettoman sosiaalisen vuorovaikutuksen parissa.

Menestys riippuu harjoituksen määrästä

Kun puhutaan aikuisista ja siitä, mitä lahjakkaista lapsista tulee isona, on paikallaan todeta että lahjakkuutta enemmän menestymistä ja pärjäämistä elämässä ennustavat harjoituksen määrä ja sinnikkyys. Harjoittelemalla ja yrittämällä siis sinnikäs henkilö pystyy helposti lahjakkaampaansa parempiin suorituksiin, mutta lahjakkuuden merkitystä aikuistenkaan kohdalla ei kannata aliarvioida tai vähätellä. Sinnikkäät, lahjakkaat ja paljon harjoittelevat yksilöt ovat niitä, joilla on kaikkein parhaat edellytykset menestyä ja saada asioita aikaiseksi.

Juho Toivola

Kirjoittaja on älykkyydestä innostunut ja työelämäkysymyksiin erikoistunut psykologi.

Vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen mahdollisuuden käyttää ja kehittää omaa lahjakkuuttaan – tehdä niitä asioita, joista nauttii ja kehittää taitojaan paremmiksi. He haluavat tukea lapsen luontaista kiinnostusta ja auttaa kehittämään juuri sitä aluetta, mikä on lapselle – tai aikuiselle – tärkeä, helppo ja kiinnostava. Oli se sitten matematiikan, musiikin, näyttelyn, piirtämisen tai kirjoittamisen alalla. Miten rakennamme ympäristön, jossa lapsi voi löytää uusia, mielenkiintoisia asioita ja kehittyä tasapainoisesti?

Muistutan jo tässä vaiheessa, että kaikki lapset ovat erilaisia ja sen vuoksi eri asiat sopivat eri lapsille. He myös omalla tavallaan jo pienestä pitäen muokkaavat ympäristöään. Yksinään viihtyvä lapsi tutustuu helposti asioihin ja leikkeihin, joita voi tehdä yksinään ja muiden seuraan hakeutuva lapsi pääsee harjoittelemaan sosiaalisia taitojaan aivan eri tavalla. On vaikea antaa yleispäteviä ohjeita, mutta aikuiset voivat tarjota lapsille erilaisia ympäristöjä, leikkejä ja kiinnostuksen kohteita. Tässä kuitenkin muutamia seikkoja, jotka tukevat kehittyvä lapsen tasapainoista aivojen kehitystä ja näin tekevät tietä myöhemmin ilmentyvälle lahjakkuudelle.

Läheisyys on lapselle elämän alussa jopa elintärkeää. Kosketus, kantaminen, hyväily ja hymyily kaikki kehittävät vauvan aivoja ja antavat ensisysäyksen lapsen kehitykselle. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen eikä vauvan jokaiseen pieneen itkuun voi aina reagoida nopeasti. Vauvat ovat kestäviä eivätkä pienet stressireaktiot heikennä heidän kehitystään. Jos vauva kuitenkin toistuvasti jää huomiotta tai muutoin kasvaa poikkeuksellisen stressaavassa ympäristössä, se vaikuttaa myös hänen aivojensa kehitykseen epäedullisesti.  Helli siis lastasi ja anna lämpöä ja läsnäoloa, älä korvaa sitä jatkuvasti leluilla, soivilla ja liikkuvilla mobileilla tai vauvaa automaattisesti keinuttavilla istuimilla. Parasta virikettä on lämmin syli ja toisen ystävällinen hymy.

Myös myöhemmin lapset – ja mikseivät aikuisetkin – hyötyvät läheisyydestä ja rauhoittuvat kosketuksesta. Rento ja positiivinen ilmapiiri edistää myös oppimista. Kaikki lapset eivät kuitenkaan pidä esimerkiksi halailusta. Aikuinen voi lähinnä kokeilla, millaisesta läheisyydestä lapsi pitää, joku saattaa nauttia ihan hiljaisesta sivelystä kun taas toinen vaikkapa painista. Molemmat ovat kuitenkin hyvää harjoitusta aivoille ja esimerkiksi vauvahieronta on yleensä rentouttavaa sekä vauvalle että hierovalle aikuiselle.

Kehittyäkseen aivot kaipaavat virikkeitä, mutta nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa ei yleensä ole vaaraa siitä, että virikkeitä olisi liian vähän. Aikuisen tehtäväksi jää huolehtia, että virikkeet olisivat  monipuolisia ja että lapselle jää aikaa myös tylsistyä virikkeettömästi, sillä tylsistä hetkistä syntyy usein mielikuvituksellisimmat leikit. Eri aktiviteetit kehittävät eri taitoja, tietokonepelit voivat edistää esimerkiksi silmän ja käden koordinaatiota tai vieraita kieliä, aikuisen lukemien tarinoiden kuuntelu sanavaraston laajuutta sekä kuvittelukykyä. Kannattaa huolehtia, että lapsi tekee erilaisia asioita eikä jää vaikkapa tuntikausiksi seuraamaan lastenohjelmia. Lapset tarvitsevat kehittyäkseen myös rauhaa, eli aina ei tarvitse olla viihdykettä tarjolla. Esimerkiksi päiväkotipäivän tai koulun jälkeen voi pyrkiä luomaan aikaa, jolloin viihde-elektroniikkalaitteet ovat kiinni eikä muutakaan ääntä tai liikkuvaa kuvaa ole tarjolla. Tämä tarjoaa lapselle mahdollisuuden hengähtää ja palautua myös fyysisesti. Aivot kiittävät.

Liike on upea asia kehittyville aivoille. Jo pieni vauva saa uudenlaisia aistimuksia kun häntä kanniskellaan ja heijataan sekä kuljetetaan paikasta toiseen. Vauva saa aistimuksia sekä silmien että tasapainoin vaihteluiden ja tunneaistien kautta, jolloin hän oppii yhdistämään eri aistialueiden informaatiota toisiinsa ja samalla aivot luovat uusia ja taas uusia yhteyksiä hermosolujen välillä. Esimerkiksi kantoliinassa tai –repussa vauva on aikuisen lähellä ja pystyy siinä myös rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Liikkumaan oppiminen on rajatonta uuden löytämisen riemua taaperolla ja vanhemmille lapsille omien rajojen ja uusien taitojen kokeilua. Lasta on hyvä kannustaa liikkumaan, useimpien kohdalla tämä ei ole lainkaan vaikeaa. Liikkuminen kiipeilytelineissä, puissa, kallioilla ja vedessä antaa jokainen omanlaisiaan aistimuksia aivoille ja samalla aivot saavat happea ja harjoitusta. Vaikka maalaisjärkeä kannattaa käyttää sen suhteen, missä lapsi voi turvallisesti liikkua, voi lapselle antaa ikätasoon suhteutettuna melko paljon vapauksia. Pienet haaverit eivät ole vaaraksi ja lapsi oppii niiden kautta myös omaa rajallisuuttaan.

Uni huoltaa aivoja ja levännyt lapsi jaksaa keskittyä leikkeihin ja harrastuksiin sekä omaksua uutta. Suojele siis lapsen unta. Ei ole väliä, miten kotona nukutaan, kaikki samassa sängyssä tai jokainen omassa sängyssään ja omassa huoneessaan. Pääasia on, että kaikki saavat levätä hyvin. Iltoja voi rauhoittaa, jotta uni tulisi tarpeeksi ajoissa ja päiväunia kaipaavalle lapselle voi järjestää hetken nokosia varten.

Lahjakkuuden tukeminen on itseisarvoisen tärkeää – siksi onkin hyvä kysyä myös, miksi? Miksi haluan kehittää lapseni lahjakkuutta, miksi tuen hänen musiikkiharrastustaan tai kannustan pelaamaan jalkapalloa tai kuskaan shakkikerhoihin? Lahjakkuus sinänsä antaa onnistumisen iloa, pätevyyden tunnetta ja tukee oman identiteetin muodostumisessa. Sen vuoksi onkin tärkeää, että vanhemmat ovat herkkiä lahjakkuuden tukemisessa ja tekevät sitä lapsen ehdoilla – ei vanhempien itsensä vuoksi.

Päivi Montgomery
Kirjoittaja on psykologi ja konsultti sekä kahden lapsen äiti

Tervetuloa tutustumaan sivuston blogiin. Koska juuri lukemasi teksti on ensimmäinen oikea blogimerkintämme, haluaisin tässä avata Suomen Mensa ry:n Lahjakkaat lapset (LL) -ohjelman taustaa ja samalla myös sitä, mitä ohjelmalle kuuluu nykyään, ja mihin se on menossa.

Kun itse aloitin Mensan hallitusjäsenenä vuoden 2012 alussa, ei järjestöllä ollut toimivaa LL-ohjelmaa, vaan kaikki toiminta oli suunnattu vähintään 16-vuotiaille, ja ensisijaisesti jäsenistölle. Mensa ei myöskään ole lahjakkuusjärjestö, vaan älykkyysjärjestö. Nämä kaksi käsitettä, lahjakkuus ja älykkyys, toki liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Taustalla oli kuitenkin runsaasti kokemusta myös lahjakkaiden lasten parissa toimimisesta, erityisesti ”kouluprojekti” -nimisen projektin tiimoilta, ja ympäri maailmaa kansalliset Mensat ovat luoneet hyvinkin monipuolisia ja aktiivisia ohjelmia. Tuolloin vuonna 2012 Suomen Mensassa oli tahto luoda LL-ohjelma, ja tuo tehtävä annettiin minulle.

Lahjakkaiden lasten ja nuorten tunnistamiseen ja tukemiseen tarkoitetun ohjelman luominen lähes tyhjästä, vapaaehtoisvoimin, ei kuitenkaan ole helppoa ja nopeaa. Ensimmäinen vuosi kului nopeasti ja lähes yksinomaan suunnitellessa. Tuona aikana useat vanhemmat ottivat kuitenkin jo yhteyttä minuun Mensan nettisivulta löytyneiden yhteystietojen perusteella. Valitettavasti useinmiten minulla ei ollut muuta tarjottavaa kuin kannustavia sanoja. Vuoden aikana tuli kuitenkin selväksi, että LL-ohjelmalle oli aitoa kysyntää, ja oman lähipiirin lasten lahjakkuus herätti kasvattajissa kysymyksiä ja myös huolta. Seuraavaksi vuorossa oli erilaisten asiantuntijoiden ja pohjoismaisten LL-ohjelmavastaavien tapaamista ja kerätyn tiedon muuttamista toimintasuunnitelmaksi.

Vuoden 2013 syksyllä otettiin ensimmäinen merkittävä askel nykymuotoisen LL-ohjelman historiassa, kun ohjelman nettisivusto ja Kiitä opettajaa -kampanja julkaistiin. Ohjelma ei saanut suurta mediahuomiota heti alkuunsa, mutta aiheesta kiinnostuneet yksityishenkilöt toivottivat ohjelman tervetulleeksi, ja vuoden 2013 loppua kohden myös toimittajat löysivät aiheen. Näkyvimmin tuulta alleen on ottanut Kiitä opettajaa -kampanja, jonka nimissä olemme, suureksi ilokseni, lähettäneet jo kymmeniä kunniakirjoja erinomaisille opetushenkilökunnan edustajille, ja pöydälläni odottaa vielä monta postitettavaa.

Nyt vuoden 2014 alussa LL-ohjelma on tilanteessa, jossa on aika keskittyä konkretiaan. Jotta ohjelma voisi aidosti olla hyödyksi, tulee sen voida tarjota oikeaa sisältöä; verkostoitumismahdollisuuksia, asiantuntijatietoa, oppi- ja opetusmateriaalia. Juuri nyt työskentelemme näiden asioiden hyväksi.

Horisontissa siintää kuva Suomesta, jossa aivan jokainen lapsi ja nuori saa omaa tasoaan vastaavaa opetusta ja haastetta jo perusopetuksen aikana.

Tuuli Humina
Suomen Mensa ry:n Lahjakkaat lapset -ohjelmavastaava